Русский язык, 
Polski
Mitrofanin hautausmaan historia
Voronežin pyhimys Mitrofan
Mitrofanin hautausmaan historia alkaa koleraepidemiasta, joka raivosi Pietarissa vuoden 1831 kesällä. Jo vuosi sitä ennen, silloin kun tauti oli vasta leviämässä maan etelärajoilla, pääkaupungissa Pietarissa kokosi erikoislääkintäneuvosto, joka päätti toimenpiteista tulevaa onnettomuutta vastaan. Tartunnan leviämistä väestöön pelättiin ei pelkästään elävien, vaan myös kuolleidenkin kautta, niinpä kaikkien kaupungin seurakuntien pappien oli noudettava uusia hautamisohjeita. Koleraan kuolleitten hautapaikat olivat kaupunkihautausmaitten ulkopuolella, eristettyinä ja suljettuina kävijöiltä. Kolerahautausmaat eivät olleet kirkon, vaan kaupunginpoliisin valvonnassa, joka itse hoiti myös hautausten kirjaamiset. Tällaisilla hautajaisilla ei yleensä ollut pappeja, ei tapahtunut kirkollista saattopalvelusta. Siihen aikaan sanottiinkin "monien lähteneen koleran taudin takia ikuiseen elämään ilman sopivaa saattoakaan".
Yksi kolerahautausmaista perustettiin silloisen Pietarin etelärajalle, Tentelevkan kylän lähelle. Epidemian laannuttua eräs rouva Fevronija Komarskaja, joka oli haudannut tänne kaikki sukulaisensa, päätti pystyttää hautausmaalle kirkon ja rupesi keräämään hankkeelle varoja. Vuonna 1835 metropoliitta Serafim siunasi aloitteen, samalla kuin kaupunginpäättäjät olivat sallineet "tavallisen kaupunkilaishautausmaan perustamista kolerahautausmaan rinnalle". Jo vajaan viiden kuukauden kuluttua pikkuinen puukirkko pyhitettiin uuskuulutetun kirkkopyhimys Mitrofanin nimelle. Toiminnan ripeys selittyy sillä, että hautausmaalle siirrettiin Izmailovin rykmentin vanha kirkko. Varuskuntaan taas rakennettiin uusi mahtipontinen temppeli.
Ensimmäiseksi hautausmaan ja kirkon isännäksi tuli silloinen kuuluisa tupakantuottaja Vasili Žukov. Hän itse kustansi tien rakentamista hautausmaalle, istutti sen ympärillä pajuja sekä pystytti aitauksen.
Vapauttajan kirkko, arkkitehti Grigori Karpov, 1900-luvun alun kuva
Vuoden 1839 syksyllä Mitrofanin hautausmaan alueelle laitettiin perustukset uudelle suurelle kivikirkolle, jossa olisi kolme sivualttaria. Samalla hautausmaan alueet lisättiin kaksinkertaisesti. Alussa kirkon malliksi valittiin Voronežin kaupungin Mitrofanin katedraali, mutta rahaa ei riittänyt, niinpä käyttöön otettiin Konstantin Thonin suunnietelman Suomenlinnan kirkon valmiit piirustukset.
Kolmen vuoden kuluttua rakennustyöt oli jo melkein saatettu päätökseen, mutta elukuussa vuonna 1842 kirkon kupolit sortuivat yllättäen. Rakennustöitä valvova akateemikko Karl Reimers laitettiin laiminlyöntien takia kahdeksi viikoksi sotilasvankilaan. Hänen työtään jatkoi kokenut arkkitehti Antonio Adamini ja tämän kuoltua rakennustöitä johti Franz Ruska. Kirkon sisäinen kunnostus vei vielä viitisen vuotta, niinpä Tallinan piispa Nafanail oli pyhittämässä komean viisikupolisen kirkon Voronežin pyhimys Mitrofanin kunniaan vasta vuoden 1847 elokuussa. Korkea viisirivinen ikonostaasi sekä kattomaalaukset oli toteutettu akateemikko Fjodor Solntsevin luonnosten mukaan, ikonit maalasivat tunnetut taidemaalarit Pjotr Šamšin, Cosroe Dusi, Aleksandr Notbek, Aleksei Vasiljev, Kapiton Zelentsov.
Pyhän Hengen laskeutumisen kirkko, piirros ennen purkamista tehdyistä mittauspiirustuksista
Uuden kirkon pohjakerrokseen järjestettiin kryptoja rikkaiden haudoille. Vuonna 1858 pyhitettiin alakerran sivualttari Moskovan Pyhittäjien nimelle. Täällä olivat varakkaiden kauppiassukujen Sytovien, Rusakovien, Durdinien, Petuhovien, Kudrjavtsevien sukuhaudat sekä tykistökenraali Dmitri Primon ja Keisarin julkisen kirjaston johtajan, historijoitsijan, kenraaliluutnantti Nikolai Šilderin haudat.
Kivikirkon siunaamisen jälkeen vanhaa puukirkkoa ei purettu, vaan se kunnostettiin perusteellisesti vuonna 1859 ja pyhitettiin uudestaan Herra Vapahtajan kirkoksi. Keväällä 1883 kirkko tuhoitui kokonaan rajussa tulipalossa, mutta jo kesän aikana eparkialinen arkkitehti Grigori Karpov entisöi kirkon ennelleen, tosin vähän sen ulkonäköä muuttaen.
Kolmas hautausmaan kirkoista – Pyhän Hengen laskeutumisen kirkko – oli pikemminkin suuri tšasouna hautapaikan päällä. Sen rakennutti vuosina 1885-1887 tunnettu hyväntekijä, kauppias Aleksei Kekin nuoren ylioppilaspoikansa haudalle. Sen pohjakerroksessa haudan eteen oli pystytetty pieni Seitsemän Efeoksen marttyyrin alttari. Hautausmaan portin tuntumassa oli lisäksi Aleksandr Nevskin kappeli, lähellä sitä oli palveluksenlukijan talo sekä vuosina 1864-1866 rakennettu pieni turvatalo kirkkoväen leskeille ja orpoille.
Kuuluisa puolalainen pianonsoittaja Maryja Szymanowska, jonka hauta sijaitsi Mitrofanin hautausmaalla
Mitrofanin hautausmaan alue kasvoi lukuisia kertoja – vuosina 1835, 1838, 1860, 1865, 1871 ja myöhemminkin. 1800-luvun loppupuolella sen alueen rajoiksi idästä ja lännestä tulivat Varšavskaja- ja Baltijskaja-rautatiet. Niistä huolimatta jo 1900-luvun alkuun mennessä hautausmaa kasvoi kaupungin suuremmaksi. Hautausmaan nimipyhimyksen päivänä sukulaisten haudoilla kävi täällä jopa sata tuhatta henkilöä.
Mitrofanin hautausmaa ei koskaan ollut Pietarin rikkaiden ja etuoikeutettujen hautausmaa. Tänne haudattiin pääasiassa keskiluokan ja sitä köyhempiäkin ihmisiä, pikkukauppiaita, viranhaltijoita, ammatinharjoittajia. Hautapaikkojen edullisuus toi tänne paljon näyttelijöiden ja keskituloisten kirjailijoiden hautoja. Ilmaisessä vyöhykkeessä haudattiin sairaaloissa, lasareteissa, köyhäintaloissa tai poliisin yötaloissa kuolleita. Usein hautausmaan kastivyöhykkeet menivät sekaisin esimerkiksi silloin, kun köyhien alueita lisättiin varakkaampien kustannuksella.
Rikkaiden haudat sijaitsivat pääasiassa Mitrofanin kirkon ympärillä. Täällä silmään pistivät muun muassa tšasouna amiraali Vasili Golovninin ja tämän pojan opetusministeri Aleksandr Golovninin sukuhaudalla, kontra-amiraali Vasili Rykovin sukuhauta, tunnetun sotahistorioitsijan kenraali Nikolai Golitsinin hauta, kenraali Pavel Liprandin, Venäjän akatemian jäsenen senaattori Pavel Sumarokovin, rautatieviraston johtajan Dmitri Žuravskin tai maailmankuulun pianonsoittajan Maryja Szymanowskan haudat. Erityisen kunnioitettu oli myös pyhiinvaeltaja Aleksandr Krainevin hauta, Vologdan talonpojan, joka kidutti itseään kiristämällä ruumistaan painavilla ketjuilla. Hänen hautajaisiin joulukuussa 1889 kerääntyi yli 20 000 hengen väkijoukko, joka seurasi arkun perässä Sennaja-torilta aina hautausmaalle asti.
Pietarin historioitsijan Pyljajevin hauta Mitrofanin hautausmaalla, 1900-luvun alun kuva
Suurella alueella nekropolin koillisosassa sijaitsi Suomalainen luterilainen hautausmaa. Ensimmäinen anomuskirje sen avaamiselle on peräisin vuodesta 1835, kun suomalaisen Pyhän Marian kirkon pastori Carl Vilhelm Sirén valitti "suurta vaikeutta saada hautapaikkoja köyhille suomalaisille Smolenskin, Volkovin ja Tentelevin hautausmailla, joilla pyydetään korkeaa hintaa". Kymmenen vuoden kuluttua kaupunki luovutti suomalaisten hautamistarpeisiin 45500 neliömetriä maata Mitrofanin hautausmaan vieressä. Vuonna 1858 alueita lisättiin, ja pian tänne haudattiin myös ruotsalaisen Pyhän Katriinan seurakunnan jäseniä.
Vuonna 1849 latvialaisen luterilaisen seurakunnan edunvalvoja kenraali-luutnantti paroni Korf anoi latvialaisten oman hautausmaan perustamista. Siihen aikaan Pietarin latvialainen seurakunta käsitti noin 3500 henkeä. Sisäasiainministeri määräsikin latvialaisten hautamiseksi Suomalaisen hautausmaan.
Ainoa säilynyt sukuhauta entisen hautausmaan alueella, vuosi 2008
Vallankumouksen jälkeen Mitrofanin hautausmaan kohtalo oli pitkään epäselvä. Alussa hautamisia jatkettiin täällä entiseen malliin. Esimerkiksi vuonna 1922 tänne haudattiin kuuluisa matemaatikko, Pietarin yliopiston professori, akateemikko Aleksandr Markov. Mitrofanin hautausmaitten – ortodoksisen ja luterilaisen – välittömästä sulkemisesta päätettiin vasta vuonna 1927. Kahden vuoden kuluttua suljettiin ja pian kokonaan purettiin Mitrofanin kirkko. Alkoi hautausmaan tuhoaminen.
Joitakin historiallisia hautapaikkoja siirrettiin 1930-luvulla museoiksi muuttuneihin nekropoleihin. Esimerkiksi näyttelijöiden Jakov Brjanskin ja Anna Brjanskajan, Ivan Kiselevskin, Jekaterina Semenovan haudat siirrettiin Taidemestarien nekropoliin, runoilijoiden Lev Mein, Apollon Grigorjevin, kirjailijoiden Aleksandr Mihailov-Šellerin, Mihail Pyljajevin haudat taas Kirjallisuuden nekropoliin Volkovin hautausmaalle.
Iäkkäämmät kaupunkilaiset muistanevat vielä Mitrofanin alueella toimineen 1950-luvulla Leningradin suuremman kirpputorin, missä tavaraa levitettiin vielä harvojen säilyneiden hautojen välille. Tänä päivänä koko alue ei ole muuta kuin varastorakennuksia, talleja ja kaatopaikkoja.
© Kirjasta: Aleksandr Kobak, "Исторические кладбища Петербурга", 1993
